olen tänään luovuttanut kesän rypistykseni, suuren kuoroteoksen yhdelle maamme eturivin kuoroista sekä erinäisille soittajille.

päivää ennen kuollutta linjaa.

aina se on omituista. nytkin. toisaalta pelkään suunnattomasti, että se ei vaan toimi. että siinä on jotain uskomattomia mokia, joita en ole tajunnut missään vaiheessa. tai että sinne on pujahtanut jotain, jota joku haukkuu plagiaatioksi. tai koko juttu on ihan pannukakku.

toisaalta olen hirveän ylpeä. en siis siksi, että olen saanut rysäytetyksi taas yhden aivo-oksennuksen mollukoiksi, vaan siksi, että

minulta on pyydetty tämä. joku haluaa juuri tämän.

ja siksi, että musta tuntuu, että mä olen ainoa joka sen olisi ylipäätään voinut tehdä. mun biisin.

katsotaan syksymmällä, mitä silloin asiasta tuumin.


(vaihdan palkkion hyvillä mielin makro-objektiiviin ja kodinhoitovälikön pyykinsäilytysratkaisuun.)