olo on kuin kesämopolla. hyytyy hyytyy.

ensinnäkin pitäisi lainata tai muuten vain hoidella tonttu rahaa.
mulla menee nimittäin järjettömän paljon aikaa (hukkaan!) siihen, että tämä loppuunhakattu armaani pyörittää rantapallon kuvaa ruudulla ja miettii, suostuisiko siirtämään tuota nuottia, ekspressiota tahi muuta pylperöä vaiko ei. samoi ärsyttää se, että cd-aseman kelkkaa saa sulkea vähintään puolensataa kertaa, ennen kuin tämä heilani suostuu cd:n nielaisemaan. miettii, miettii, pelkää varmaan, että myrkytän.


haluan siis vihdoin uuden armaan, vaikka se onkin karua. ja väärin tätä rumasti kohdeltua tulevaa exääni kohtaan. on kai se muutenkin elämässä niin, että kun kulahtaa, niin kukaan ei enää halua. byää.

rahantarjoukset kommettilooraan, kiitos. (esim. rikkaat sukulaiset ja muut mesenaatit).

lisäksi omakin olo alkaa olla  melko kulunut. joku on työntänyt sepeliä kurkkuuni ja ripustanut myllynkivet koipiini. ajatus seisoo kuin lusikka puurossa, kädet eivät tottele, yhtään ideaa ei nouse sieluni pohjamudista - yhtään kappaletta siis ei soi alitajuntani laitamilla.

vaan eikös se suurimmasta turhautumisesta synny, se korkein taide? kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunuun saat?