nyt olen sairastanut kokonaisen viikon.

tarkemmin ajatellen en ole enää oikeastaan sairas. olen vain vetämätöin.

kävin iltasella vetäsemässä yhdet treenit ja se ei välttämättä ollut mikään viisas teko. kotiin tultuani olin kuin hakattu. mutta minua odotti ruoka ja lämpö, ei hullumpaa sittenkään.

käteni ovat aika kamalat. kaikista sormista lähtee nahka levyinä, sormenpään kokoisina, monisenttisinä. ensin irtonainen nahka kuivuu, sitten kun se on rahisevan kova, se halkeaa, repeää, poistuu. takertuu hanskaan, vaatteeseen, mukiin, läppäriin, neulepuikkoon, mihin vaan. sitten on jäljellä veresliha. kipeä veresliha.

useampi lääkäri on jo nähnyt käteni ja sanonut, ettei ikinä ole nähnyt missään kellään moista enterorokkorunnelmaa.

löysin vielä jälkikäteen ihottuman etäröhkäleitä kainaloistani, polvistani, nilkkaluiltani ja pyllystäni. kaikkialle seki tunkee.

ihmeellistä tämä on siksi, että minä en - ihan tosi - sairasta mitään kovin usein. enkä ainakaan kovasti. kop. kop.

lepään vielä huomisen ja viikonlopun, etten saa mitään inhaa jälkitautia, niillä kun on oikein peloteltu. aivokalvontulehduksella ja sydänlihastulehduksella. väristyksiä.

jos minä tervehdynkin, oli äiti kyörätty viime yönä piipaakyydillä sairaalaan. huoli on aina vieraanamme.