minulla on paljon asiaa.

 

en vain yksinkertaisesti ehdi saattaa asioitani bloginnieltävään muotoon. yritän.

 

tytärlapsi täyttää ensi viikolla viisi vuotta. neljän vuoden ajan olen tuudittautunut siihen uskoon, että hänen aivoilleen ei enää ikinä tarvitsisi puukkoa näyttää, vaikka koko ajan olen salaa tiennyt, että se on toiveajattelua.

viime viikolla otetut kuvat ovat lähteneet neurokirurgikierrokselle. luulen, että ne palaavat sieltä seurantakäskyn kanssa, sillä tytärlapsesta ei löydy ulkoista tai näkyvää neurologista ongelmaa. pahimmassa tapauksessa siellä päätetään, että noin sekaisin olevat kiisselit aiheuttavat myöhemmin ongelmia ja sitten meille käy kutsu tampereelle.

tietenkin olen huolissani. mutta shokki on tapahtunut jo melkein viisi vuotta sitten. enää ei mikään shokeeraa. tämän tunnistavat ne vanhemmat, joiden silmistä näen saman kokemuksen tuoman ymmärryksen. enkä tällä vähättele muiden ihmisten antamaa tukea.

tytärlapsi itse sanoi asiasta kuultuaan:

ei meidän sitä tarvitse miettiä, lääkärit päättää.