vierailin vienan karjalassa. saareen sijoittuvassa kylässä, jossa ei ole sähköä, viemäriä, kunnollista tietä eikä talvella tietä ollenkaan. ei mitään meikäläiseen elämänmuotoon kuuluvaa: vai muutama hirsitalo, savusaunoja, niittyjä, järvi sekä sydäntä ja korvia soittava hiljaisuus.

olin innoissani, koska oli hyvä sää. kaikki näytti kauniilta, oli lämmin ja saatoin pulahtaa uimaan niiltä sijoiltani.

kylässä on muutamien kesäasukkien lisäksi yksi melkein kokovuotinen asuttajapari. hekin olivat asuneet talvisyännä muutaman kuukauden petroskoissa kaupunkiasunnossaan. mutta tätähän ei tarina kerro, ellei erikseen kysy. he näyttävät selviytyvän luonnon armoilla säällä kuin säällä. ihailtavaa.

kysyin jostain asiasta "mistä tiiät" -tyyppisesti tämän pariskunnan isännältä, joulupukin ja väinämöisen sekoitukselta näyttävältä miihkalilta. hän vastasi:

- ka mie netissä surffailin...

samoin kohtasin mummon, joka oli tullut esiintymään kylään. feresimekko pällä ja huivi päässä, ainakin 80 vuotta ikää, kultaiset hampaat, näette tämän. hän innokkaasti halusi kokeilla laulajatoverini tiibetiläistä temppelikelloa. yritti ja yritti ja valitti, ettei saa sitä toimimaan, koska on väärä energia ja väärät ihmiset. lopulta laulajatoveri kysyi, onko mummo kenties soittanut semmoista ennenkin.

- oonha mie. sahaja joogassa!

*

no, ei tässä kirjoituksessa ollut muuta pointtia kuin se, että maailma on ihan pilalla, kun ei voi syrjäseudun mummoonkaan luottaa. edes vienassa ei enää eletä vanhan maailman tyyliin vaikutteita vailla. yllätyin!

vaikka nyt kompastun omaan nerokkuuteeni taas; eihän satojakaan vuosia sitten vältytty muiden kulttuurien vaikutukselta. missään ei ole koskaan niin eristyksissä eletty, etteivätkö tieto ja kulttuuriset vaikutteet olisi kulkeneet. jotenkin vain internet ja sahaja jooga vetivät maton alta.

se siitä.