oli tavallinen arki-ilta.

laitoin ruokaa ja koppis, vuosikkaani, leikki isänsä kanssa ja tytärlaps, viisivuotiaani, auttoi keittiöpuuhissa. radio oli päällä.

radiossa alkoi taas määkiä joku sosiaalitäti, kuinka vanhemmuus on hukassa, lapsuus on hukassa, iha kaikki on pielessä, vanhemmat eivät vietä aikaa lastensa kanssa, videot lapsenvahtina, roskaruokaa lapsille, passiiviset lapset, lapset heitteillä, vanhemmuus hukassa, lapsuus hukassa, curling, nykyaika, you know.

mua alkoi ahdistaa. olin ihan varma, että taas ne puhuu minusta. olen syyllinen, tein ne kaikki virheet, tunnustan! näytin lapsille pingua ja kehotin varmaan vähän liikaa varomaan kaatumista portaissa. ja olen itsekäs, surffailen ja neulon lasten läsnäollessa enkä panosta yhteiseen aikaamme tarpeeksi. ja niin edelleen, you know.

mitä hittoa?

minähän teen kaikki elämäni ratkaisut ajatellen ensisijaisesti lapsiani. lopetan iltatyöt pian kokonaan, että saan elää viikon kaikki illat "normaalia" perhe-elämää sen sijaan, että äiti kävisi töissä. nyt sentään käyn noin kerran viikossa iltaisin jossain. hui kauhea! vaadin lasten isää olemaan kotona, jos itse olen poissa, koska minusta ei ole normaalia laittaa lapsia illaksi hoitoon, jos ne jo päivällä on olleet tarhassa. liian rankkaa lapsille. ja niin edelleen, you know.

mistä tässä on kyse?

minua ja kaikkia muitakin vanhempia on nyt syyllistetty vuosikausia: vanhemmuus on hukassa on jo sellainen mantra, että en tahdo enää heiveröisillä harteillani tätä taakkaa kantaa. eihän tässä kukaan enää osaa olla normaalisti, jos joka tuutti väittää, että ette kuitenkaan osaa. että kuitenkin teet väärin ja olet liian vähän läsnä lastesi arjessa ja sitä samaa paskaa, you know.

en mä tarkoita, että kaikki maailman ihmiset olisivat. mutta kun nämä ohjeet menevät kaikille, meillekin, jotka teemme kaikkemme, että asiat olisivat lapsille parhain päin. jo ehkä vähän liikaakin parhain päin. mitä niistä tulee elämässä, jos kaikki on aina vain hyvin ja vanhemmat tekevät aina kaiken lasten ehdoilla, että kasvattaisivat lapsiaan turvassa ja oikein? minäkin saan joka päivä kuulla, kuinka vanhemmuus on hukassa. taas. ja taas. ja taas. helposti homma kääntyy niin, että lasten edeltä raivataan kaikki esteet ja pidetään niitä pumpulissa, ettei vaan maailma koskaan löisi. ettei olisi vanhemmuus hukassa tai ainakaan siitä ei päästäisi syyttämään. ai mutta! sitten ollankin jo curling-vanhempia ja se vasta onkin paha juttu, tsot tsot! you know.

mutta. yhdellekään pienelle ei saa olla paha. eikä laiminlyödä. eikä jättää nälkäiseksi. eikä yksin. eikä palelemaan. eikä. you know.

sinä iltana mä panin sitten radion kiinni ja jatkoin ruuanlaittoa tyttären kanssa, isänsä leikki pikkusiskon kanssa ja oli lämmintä ja mukavaa.

vanhemmuus on niin hukassa. taas. ja taas. ja taas.