sitä on hyvin hankala selittää, niinkuin monia muitakin ihmisten välisiä asioita.

eikä sitä oikeastaan olisi mitään tarvettakaan selittää, sanallistaa.

mutta sanonpa nyt kuitenkin, että on hirvittävän hyväntuntuista se, että lapset kasvavat ja tulevat ihmisiksi, persooniksi, hahmoiksi, tyypeiksi. sellaisiksi, jotka toimivat omien intentioidensa ja luonteenlaatunsa ohjaamina.

eilen nauroin tytärlapsen hauskuudelle niin, että tyrät rytkyivät. nauran useinkin, ei tämä ollut poikkeavaa. mutta juttu oli vain niin hauska. eikä se selitettynä ole yhtään.

tytärlaps sai jostain alias-sanaselityspelikortit ja alkoi autoillessa, takapenkiltä, selittää mulle ja ladakuskille niitä sanoja. koppis nukkui. me ladakuskin kanssa huusimme kilpaa ehdotuksia ja aina, siis aina, kun jompikumpi sai oikean vastauksen kiljaistuksi, tytärlaps huusi samalla nuotilla, venyttäen:

jalkapallohaaan seeee!

ranskanperunahaaan seeee!

polkupyörähäään seeee!

lehtihäään seee!


ja aina äiti tipahti. on sitä niin helppo huvittaa.