meillä oli eilen ja on toinen tänään, jo etukäteen loppuunmyytyjä lastenkonsertteja, vernissassa ja toteemissa. ihan kuin euroviisut, joka paikka myyty. ihan mahtavaa!

olen ennenkin kirjoittanut siitä, että erilaisia yleisöjä on hauska tarkastella. aikuisista olen jo kirjoittanutkin. mutta että lapsetkin. sellaiset 2-6-vuotiaat, suunnilleen.

ensinnäkin lapset ovat huomattavan erilaisia eri paikkakunnilla. lisäksi lapset ovat huomattavan erilaisia arki-iltaisin ja viikonloppupäivisin, mikä lienee ihan ymmärrettävää.

korostan muuten heti, että en kirjoita tätä eilisen konsertin pohjalta enkä tämäniltaisenkaan. tai oikestaan kirjoitan molempien, sillä tämä seuraava ihmettelyni on vuosien tarkkailun tulosta.

jotkut yksilöt istahtavat paikalleen kuin liimattuna ja tarkkailevat silmät pyöreinä lavan tapahtumia ja tuskin vaihtavat edes asentoa koko konsertin aikana. ja muistavat jälkikäteen kaikki juonnot ja kappaleet.

jotkut puolestaan säntäävät pomppimaan musiikin mukaan oitis, kun konsertti alkaa, silti ihan messissä konsertin kulussa, vaikka pomppiminen ja taputtaminen onkin se tärkein juttu. he  myös osallistuvat eniten ja vastailevat lavalta mahdollisesti esitettyihin kysymyksiin ensimmäisinä.

lisäksi on paljon hauskoja välimuotoja. yksi tykkää yhdestä biisistä, toinen toisesta. yksi istuu hiljaa, kunnes tulee lemppariviisu, joka on laulettava mukana. tai pissahätä. jano. ja niin edelleen.

minusta on ensisijaisesti mahtavaa, että lapsia viedään konsertteihin. silti minua ihmetyttää yksi ryhmä yleisössä. ihmetyttää niin äitinä kuin muusikkonakin.

ennen kuin sanon enempää, korostan ymmärtäväni, että on olemassa hankalia lapsia. on olemassa hypervilkkaita lapsia. on myös täysin keskittymiskyvyttömiä lapsia. ja olkoon. siis tietysti on, erilaisia.

mutta sitä on jotenkin vaikeaa käsittää, että on lapsia, jotka saavat jo ennen konsertin alkua aloittaa juoksemisen, kiljumisen ja riehumisen konserttisalissa. ilman rajoittamista. niin, että ovat jo aivan villejä, kun konsertti alkaa eikä alas istuminen enää siinä vaiheessa ole mitenkään mahdollista.

konsertin sitten ollessa käynnissä on sitten aina paikalla muutava tenava, jotka juosta tormeltavat hiki päässä ja huutavat. ja sehän tietenkään ei ole kovinkaan omiaan sille, että kukaan muukaan rauhoittuisi tai kukaan kuulisi kunnolla. lisäksi riehumiseen liittyy aina muutama muu sille altis yksilö, vaikka jaksaisivatkin ehkä istua, jos kaikki muutkin. jos yksi saa riehua, saavat muutkin.

tämä ihmetyttää minua. miksi lähteä konserttiin, jos tarkoitus ei alun perinkään ole edes yrittää kuunnella konserttia? edes yhtään? toki on lapsia, joille kuunteleminen ja aloillaan istuminen on vaikeaa, mutta miksi tulla konserttiin, jos niitä avuja ei edes yritetä harjoittaa?