mun on tosi vaikea käsittää sitä, että ihmiset ei osaa.

en mä tietenkään tarkoita, että kaikki osais kaikkea, en tietenkään. mutta musta on kummallista, kun ihmiset sanovat, että eivät osaa.

en mä osaa laulaa.

mäkin neuloisin, mutta kun mä en osaa.

mä en tanssi, kun en osaa.

kun en mä vaan pysty.

okei. en mäkään osaa tehdä monimutkaisia leikkauksia vauvan aivoille tai laskea jotain korkeamman asteen matemaattisia yhtälöitä. mutta kysymys onkin siitä, että en ole opetellut tai harjoitellut.

olen tässä suhteessa ihan kritiikitön; kuvittelen, että opettelemalla voin oppia ihan mitä vain haluan. kun katson esiteini-ikäisiä jumppatyttöjä tuhannen mutkalla venyttelemässä koulun jumppasalissa ennen kuorotreenien alkua ajattelen, että mäkin pystyn tohon, jos harjoittelen. täysin epärealistista siis.

mutta vielä kummallisempaa on se, kun usein ihmiset sanovat, ettei kärsivällisyys riitä jonkun asian opetteluun, vaikkapa nyt neulomisen, joka kirvoittaa itselleni kaikkein happamimmat kommentit. kyllä se kuulkaa se kärsivällisyys riittää, jos ihan oikeesti haluaa. ja on motivaatio opetteluun. joku neulominen tai tollanen yksinkertainen asia niinkuin kehrääminen on ihan jokaikisen opittavissa.

laulaminenkin on. kaikista ei tule ammattilaulajia, mutta kaikki voivat oppia laulamaan omaksi ilokseen, suurin osa jopa lähipiirinsä iloksi. ei siis pelkästään murheeksi. mustakin olis ihanaa osata laulaa.

jumankauta. asennetta, ihmiset!

minut sai ensimmäistä kertaa ajattelemaan näin eräs nuori säveltäjäoppilas, josta tuli jonkinsortin tähtisäveltäjä myöhemmin. hän kävi 15 vuotta sitten viulutunneilla akatemialla aina minua ennen ja oli aloittanut soittamisen ihan just silloin. mä olin soittanut 13 vuotta enkä ehkä ollut yhtään varma, että saisin edes sivuinstrumenttitutkinnon viululla suoritetuksi. kerran, kun hän pakkasi, minä virittelin ja opettaja meni jonnekin, uskaltauduin sanomaan, että olipa se rohkea temppu aloittaa niinkin vaikean soittimen soitto ihan tyhjästä, aikuisena. säveltäjäoppilas siinä jotain totesi, että yhym ja ovesta mennessään taputti minua alentavasti olkapäälle ja sanoi:

heippa ja rohkeutta vaan sullekin!

pliut, että sisuunnuin!

ja tässä sitä mennään. mä osaan ihan kaiken. mitä en osaa, sen opettelen. ha!