viisi päivää kunkkulassa vietty.

paikka on kesäaikaan ihan taivas. varsinkin, kun monelle salaisuudeksi jäänyt rantasauna tuusulanjärven rannassa on remontoitu.

itse saunoin siellä viimeksi suunnilleen kymmenen vuotta sitten, silloin paikka oli kuin densojen asumisen jäljiltä ja käsittämättömän likainen. mutta löylyt olivat hyvät. nyt paikka on ihan muuta.

laulajat ovat upeita, kauniita, lahjakkaita, taitavia ja kivoja. ihmettelen aina, mistä olen saanut tämän kunnian tutustua näin hienoihin tyyppeihin. vuosi vuodelta kansanmuusikot ovat lojaalimpia, reilumpia ja yhteistyöhaluisempia ja tuntuvat kilpailevan keskenään aina vain vähemmän.

meillä on niin pieni ala, että kilpailusta ei olekaan mitään hyötyä. kannattaa olla hyvää pataa, sillä asia on varmasti niin, että meistä kukin on hyvä omassa spesiaalissa alueessaan, usein jopa ainoa taitaja tässä maassa. jos sitten tarvitseekin johonkin proggikseen jonkun kikujunenänreikäviulunsoittajan, on tavallaan ihan mukavaa tuntea se ja olla sen kanssa hyvissä välilöissä. tai sitten jotenkin vain ei ole tarvetta sysimiseen. ehkä se ei kuulu kulttuuriin. starboille vähän jopa naureskellaan.

konsertissani siis laulaa 17 eri-ikäistä naislaulajaa, ammattilaista ja sellaiseksi opiskelevaa. sellaista saundia ei kyllä ole ennen kuultu, väitän. sitä ei voi selostaa, se on kuultava.

opin eilen saunarannassa tärkeän asian: ajattelen merkittävän vähän sitä, miltä näytän ja kuulostan.

en mieti sitä, miltä näytän kun laulan. enkä tosin paljon muutenkaan.
enkä mieti ikinä, tarkoitan ikinä, millainen on laulusaundini tai keneltä ehkä saatan vahingossa kuulostaa. en ainakaan problematisoi kumpaakaan teemaa, ainakaan enää.

ehkä kylläkin pitäisi.

mutta mun elämäni on näin paljon yksinkertaisempaa.

(nyt aion nukkua. nukkua. nukkua.)