katsokaas, minä matkustan mielelläni venäjällä ja muissa itä-euroopan maissa, pidän ihmisistä, esineistä, kulkukoirista ja tavasta, kuinka asiat ovat. siitä tässä kirjoitelmassa ei ole kyse.

tässä on kyse siitä kummallisesta ilmiöstä, että jos sitä menee vaikka ja tapaa jossain mustimmassa afrikassa ruotsalaisen, on kuin veljensä tapaisi. (miksi muuten syvimmässä afrikassa todennäköisemmin, ainakin mielikuvissaan, tapaa veljen kuin sisaren?)

jotain käsinkosketeltavan sisarellista tai veljellistä yhteenkuuluvuutta syntyy kaiken sen kummallisen ja eksoottisen keskellä suomalaisen ja ruotsalaisen sielun väliin. kuin maamiehille.

kun sitten tapaa ruotsalaisen helsingissä, se on kuin joku muukalainen; joku vieras, lautan tuoma.

no entäs kun tapaa venäläisen mustimmassa afrikassa? jotain yhteenkuuluvuutta toki tuntee valkoista naamaa kohtaan, mutta se sisarellinen samuuden tunne ei synnykään? venäläinen on ulkomaalainen sielläkin. vai olenko väärässä? en ole tavannut venäläistä keskellä afrikkaa, mutta tunisiassa tapasin kerran puolalaisen.

ja ihan yhtä muukalainen on venäläinen helsingissä kuin ruotsalainenkin. tai kumminkin ehkä vähän vähemmän kummallinen kuin ruotsalainen. paljon tavallisempi ainakin. mutta joka tapauksessa kiva kun tulivat!

mistä mä oikein puhun? en oikein tiedä itsekään. voisko joku vähän valaista?