olenkos mä koskaan tullut täällä maininneeksi, että kyllä, kyllä mä luen aika paljon.

jos ajatellaan ajanjaksoa tästä päivästä melko tarkalleen kaksi vuotta taakse päin, on lukeminen ollut kyllä aika vaikeaa. illalla maata pannessa ei kirja ole tullut mieleenkään, uni oli ainoa asia, jonka on kuvitellut kohtaavansa. ja sitten se unikin on tainnut olla vähän semmoista ja tämmöistä. jos ei uni, niin oma pää on ollut se, joka on kummitellut.

nyt alkaa olla toisin. saan taas paneutua iltaisin yhteen mielipuuhistani. muitakin innostuksenkohteita toki on.

yleisimminhän mä luen jotain tyhmää ja kepeää, jonka saa ärkiskalta napatuksi mukaan siitä lehtihyllyn ja videoiden välistä. niitä dekkareita ja muita pokkareita. ei nyt ihan harlekiinisarjaa kuitenkaan.

mutta kun yhtään kapasiteettia irtoaa, luen mielelläni jotain oikeasti ajatuksia herättävää.

tällä hetkellä sellaista on meneillään ja vasta pääteltynä.

luen nyt imre kérteszin nobelpalkittua keskitysleirikuvaysta kohtalottomuus. olen puolessa välissä ja on sanottava, että se on kyllä karmeaa luettavaa. ei siis siksi, että se olisi niin verinen, raaka, julma tai mitään muutakaan epäinhimillistä, mitä se tietenkin on myös, vaan siksi, että kirjan minä on niin pihalla. murrosikäinen kertoja tarkkailee joutumistaan keskitysleiriin hilpeän tietämättömänä siitä, mihin on joutunut. tekee huvittuneita ja täysin neutraaleja huomioita. vitsailee kavereiden kanssa. pikkuhiljaa tilanteen karmeus alkaa selvitä, mutta kertoja on liian nuori oikeastaan käsittämään tai käsittelemään mitään. olen lukijana vaikeassa tilanteessa.

edellinen mestariteos,  jonka vasta päättelin jo toiseen kertaan oli timo parvelan keinulauta, sekin palkittu. vaikka junior finlandia -palkinnon perusteluissa sanotaankin, että keinulauta on lastenkirja, olen pontevasti eri mieltä. se on myös aikuisten kirja. mitä suurimmassa määrin. lukekaa itse.

ja miksikö tämmöinen postaus?

olen löytänyt pukkilan kirjaston. siellä ei mene myöhästymismaksuja ja harvinaisen ammattitaitoinen ja avulias kirjastonhoitaja avustaa kaikissa kysymyksissä. autuus.