olen kotvan hihitellyt olemattomiin partahaiveniini yhtä juttua.

jotenkin sitä ajattelisi, että opettaminen korkeakoulussa olisi jotenkin siistiä siksi, että ihmiset olisivat innokkaita ja motivoituneita.

tiedättehän, että musiikin opiskeluun sisustetuissa luokissa on melkein poikkeuksetta peili seinässä. vaikka luokkaa sitten käytettäisiin vaikka luento- tai seminaarimuotoiseen opetukseen.

opetin viime viikolla maanantaina ryhmää, jossa jokainen on saanut kuitattua laitokselta läppärin käyttöönsä vuodeksi. kaikilla oli siis läppäri auki edessään.

peilin edessä istuva tyttö pelasi ihan muina naisina ja hyvin (opetuksesta) kiinnostuneen näköisenä pasianssia, eikä tajunnut, että näen peilistä ihan suoraan tuon puuhan.

jossain sivulauseessa sitten tunnin melkein kuluttu kysyin jotain suunnilleen sinne päin, että meniks läpi?.

niin noloa ja punaista opiskelijaa harvoin näkee.