niinkuin mä sitten vihasinkaan sitä teininä.

jouduin sinne pakolla, kun ei kaupunkiinkaan voinut jäädä. paitsi heti 14-vuotiaana, kun sain kuin ihmeen kaupalla hommattua ensimmäisen kesätyöni minigolfkentän hoitajana. sain jäädä kaupunkiin, mitä jaksoin tuulettaa ensimmäiset viikot aika rajusti.
mutta mikä ei muistaakseni sekään ollut sitten niin kivaa, kun kaikki kaverit lähtivät pakon edessä mökeilleen.


siis mökki.

kai kolmekymppisyys on sitä, että mökille meno alkaa tuntua ihan hyvältä idealta. jopa vaikka omat vanhemmatkin ovat siellä. tai ehkä juuri siksi.

mökin autopaikalle kun seisahtuu pitkän paahteisen meluisan autossaistumispäivän jälkeen ei kuulu mitään. on niin hiljaista, että korvat soivat. rannasta kuuluu pientä veden lipinää, kaukaa.
mökille ei pääse autolla pihaan. rinne on liian jyrkkä.

mökki on korkean vaaran ja syvän mustavetisen metsäjärven välisellä terassilla, pienellä tasaisella maakaistaleella. mutta siksipä mökki onkin niin piilossa; pieni pirtti kuusien alla.

mökki on kaukana. mökillä ei ole naapureita. rantaan voi mennä ilkosillaan pohtimatta, näkyykö vastarannalta: näkyy, mutta siellä ei ole ketään. on vain erämaa.

erämaa, jossa ei kasva mitään. ei ole paineita puutarhanhoidosta. erämaa, jossa pikemminkin tapaa karhun kuin marjastajan. marjat saa syödä ihan itse. erämaa, jossa saa huutaa kahville, eikä naapureita tule.

mökillä syödään keskipäivällä viiliä, uinnin jälkeen. jugurttiakin ehkä. vesi on aina kylmää, mutta mökissä on lämmintä. kahvi ja tiskivesi keitetään puuhellalla, joka pitää koko mökin lämpimänä. aitassa on puun kuorta jyystäviä seppiä, jotka rouskuttelevat rauhaisaan uneen. aitan parvella saa parhaat unet. paitsi, että isä herättää aamutuimaan aikaisin, päästäkseen kapustanvuoluun aitan permannolle. mökillä ei juoda alkoholijuomia, paitsi joskus sormustimellinen kermalikööriä nurkkakaapista.

mökillä on räimemusiikin soitto kielletty, mutta hanurinrällyytys sallittu. aitassa.

mökiltä tullessa vaatteet haisevat pihkalta ja kengänpohjallistenkin alta löytyy havunneulasia.

ajattelin tässä justiinsa, että olis tosi hyvä idea käydä mökillä, pitkästä aikaa.

133846.jpg

(mökki on rautavaaralla. kaukana. keyritty -nimisen järven rannalla.)