eilen taiton kanssa kevään viimeisellä keikalla, lahden messuhallissa, karjalaisilla kesäpäivillä. monella tapaa uskomattomat kekkerit!
ja valitettavasti vaikuttaa siltä - kuulijaimiston ikärakenteen perusteella - ettei näitä päiviä juhlita enää montakaan kymmentä vuotta.

minulla on muistikuva karjalaisista kesäpäivistä kesäisessä helsingissä noin kymmenen vuotta sitten.
istuskelin varhaisen kesäaamun pahaa vointia kärsien hesperian puiston kohdalla manskulla odottamassa bussia jonnekin.
pahaa aistimatta.
olin kovin hervottomassa ja liikuttuneessa tilassa jo valmiiksi, kun yllättäen koko manskun täydeltä alkoi marssia tasaisissa kymmenrivistöissä reippaasti askeltavia kansallispukuisia; lippujaan arvokkaasti kantaen, karjala-aiheisia mieltä ylentäviä laulujaan noin sataäänisesti hoilaten, selvästikin maakunta-aatteensa voimissa.

"sakkola, käkisalmi, sortavala, viipuri, kurkijoki..." kutakin kylttiä seurasivat erilaiset kansallispuvut, erilaiset laulut ja liput. viimeisenä saapuivat sairasauto ja poliisivoimat.

olin sen karran kai jotenkin saanut nieltyä kyyneleeni, mutta siitä lähtien kansallispuvuissaan marssivat karjalaiset ovat saaneet minut suuren liikutuksen valtaan.

se on kai se suvun perintö?
jonain vuonna lähden katsomaan kotikontuja kurkijoelle ja valmistaudun henkisesti siihen, että heittäydyn oitis suulleni maahan itkemään päästyäni kotimökin (jota ei tietenkään enää ole, maat ja kärripolut vain) pihaan ja kannan pullossa laatokan pyhää vettä takaisin nykyiseen kotiini. meidän mailta.