nukuttuani tukevasti pitkät stressittömät yöunet ja parituntiset päiväunet, alan jo suhtautua jotenkin järkevästi menneisiin kahteen viikkoon.

ensin englannissa suurta sukseeta, sitten välissä treeniä ja taiteellisen tohtorintutkinnon tasokokeen suoritus ja päälle tampereen sävelen vokaalikkaat festivaalit. aamusta iltaan täyttä työtä.

univelka ei ole vielä kokonaan nukkumalla nukutuksi kuitattu, mutta järki ja tunne alkavat jo kohdata:
kiitos pauliina, kiitos sherborne, kiitos koelautakunta, professooor laitinen ja vantaan kamarikuoro.

kuorokatselmus on sitten aina kummallinen tapahtuma. siellä päivätolkulla jännittää kymmeniä kuoroja ympäri maailmaa, käy kiekaisemassa parhaat viisunsa yksi toisensa jälkeen yleisölle ja tuomaristolle ja sitten samat kuorot jännittävät hamaan loppuun saakka "montaks leimaa tuli".
kummallisinta tässä on se, että yksikään tuomaristo ei voi pystyä kymmeniä tunteja pysyttelemään objektiivisena ja oikeasti arvioimaan kuorojen paremmuutta kulta-, hopea- ja pronssileimoilla.
sen kyllä uskon, että huipuimmisto erottuu kyllä, mutta kuinka käy kiihtelysvaaran vedon lauluryhmän jos se sattuu saamaan lauluvuoron kahden voittajakuoron välistä? saako se sitten vain kunniakirjan, koska kuulostaa suhteellisesti niin paljon pahemmalta kuin korson kultakurkut - kahden vähemmän tasokkaamman välistä vuoron saanut samantasoinen pumppu, joka saakin jo kaksi pronssileimaa?
ja: tuomaritkin ovat vain ihmisiä: mitä jos janottaa, kusettaa tai pyllyä just sattuu hirveästi kutittamaan juuri silloin, kun vox polaris hyrynsalmelta laulaa?

tämä pohdinta siksi, että vantaan kamarikuoro veti selkeästi oman kisahistoriansa onnistuneimman vedon viime lauantaina. mikään ei jäänyt kaivelemaan. äänet olivat kunnossa ja saundi tasainen, puhtaus ja tarkkuus kohdallaan.
keskimmäisen kilpailukappaleen säveltäjä oli käynyt jopa kiittelemässä ja ihastelemassa lajiliiton edustajalle hienoa esitystä ja tulkintaa.
ja viimeisenkin kappaleen säveltäjä piti esitystä aivan täydellisenä tulkintana teoksestaan.
(ensimmäisen kappaleen säveltäjä ei ollut tavattavissa).
yleisökommentit olivat ylistäviä ja mainittiinpa meidän joidenkin kuulijoiden ennakkosuosikkilistoissakin. ja esiintymisvuoro himoitussa loppukonsertissa heltisi kyllä.

mutta niin se on kuin suomalainen euroviisuissa: kovaa treeniä, hyvät kisabiisit, toiveet korkealla ja taas tänäkin vuonna voitto kotiin.

ja tuloksena sijoittuminen keskikastiin, hopealeimoille, tosin kolmelle sellaiselle. ja edellä monta aivan käsittämätöntä, kumminkin kultaleimoilla palkittua esitystä. hm.

jos joku tuomariston tai kuulijiston edustaja lukee tätä karvasta kitkeröitymistä, kommentteja vastaanotetaan mielihyvin!

(pitäisköhän lopettaa nämä hommat?)

kotiin ajaessani tuomariston puheenjohtaja ajoi perässäni melkein kotinurkilleni saakka mustalla isolla mersullaan ohipääsyä kiinni puskurissani kärkkyen. ai mistäkö tiedän? rekisterinumerosta: YL-10