Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
häh?


tervetuloa lauluntekijän lautatarhalle,

kansanmuusikon kaatopaikalle,
taiteilijan taivaanpankolle.
tällä alueella limat liikkuu,
rappaukset rapisee,
vintillä pimenee
ja kiska menee kiinni.
liikkuminen omalla vastuulla!




sitaattinurkka


"jos joskus tulee aika,
jolloin saan katsoa elämääni taaksepäin,

toivon että tätä vuotta muistellessani ajattelisin
vuoden olleen elämäni vaikeimman"
*ilona*

"toisinaan lauluja voi kuokkia
kuin perunoita takapihalta
ja toisinaan lauluja pitää
väijyä vuosikausia nurkan takaa,
mutta sittenkään ei voi olla varma,
saako niitä kiinni elävältä."

*tom waits*

"minulla on ollut hyviä opettajia

ja joskus imartelen itseäni ajattelemalla,
etten olekaan aivan toivoton."
*e.a.poe*

"intellektuelli on ihminen,
joka sanoo yksinkertaisen asian monimutkaisesti;
ihminen, joka sanoo
monimutkaisen asian yksinkertaisesti
on taiteilija"
*bukowski*

 


tarkkailee

 

moblog

www.flickr.com
This is a Flickr badge showing public photos from illu. Make your own badge here.

wow! flow!

olen eilen suorittanut neljännen viidestä tohtorintutkintoon kuuluvasta konsertista.

kiitos pauliina,

kiitos yleisö,

kiitos elämä; kiitos äiti, isä ja universum!


olen hämmentävän tyhjentynyt. valmistautumiseni tuntui ylimalkaiselta, kepeältä ja helpolta. siis liian helpolta. ilman tuskaa ja ponnistamista syntyi tämänkertaiseni.

mutta mitä opinkaan. konsertin jälkeen helpotus ja tyyneys oli niin suurta, että huomasin oikeastaan puurtaneeni melko kokonaisvaltaisesti ja ahkertasti, vaikka viimeiset päivät ennen konserttia kuluivatkin lärvätsalon tyhmiä palikkapelejä pelaten ja päätä tyhjentäen.

esitimme pauliinan kanssa tunnin improvisaation, emme olleet sopineet juuri mitään, vain tekstit oli sovitut. ensimmäiseen konserttiin seurasaaressa olimme ihan tyytyväisiä. toinen konsertti kokossa lauantaina meni ihan jees, vedimme paljon huttua ja paljon ihan hyvää kamaa.

eilinen, virallinen tohtoriskonsertti lautakuntineen päivineen oli kruunu. itse en muista hirveästi konsertin kulusta mitään, muistan toki hykerryttävän pökerryttävän huuman: tästä tää lähtee, tälleen tää menee ja vitsi tää menee hyvin. sitä sanotaan kai flowksi.

muissa konserteissa vielä läsnä ollut tietoisuus hävisi. tietoisuus ajasta, itsestä, tilasta, soittokumppanista, yleistöstä, valoista, asennosta. eilen luulin tunnin konsertin jälkeen sen kestäneen suunnilleen kymmenen minuuttia. konsertin jälkeen olin tyhjentynyt.

lautakuntapalaute oli hyvä ja asiallinen, joitakin ihmetyksenaiheita sen ristiriitaisuus joiltain osin aiheutti. kannustusta ja kiitosta sain kyllä. joskus olen kuullut joidenkin saaneen lautakunniltaan jonkinsortin ehtoja ja vaatimuksia seuraavan konsertin suhteen; vaatimuksia kehittymisen tai työn etenemisen suhteen.  tämmöistä minulle ei ole esitetty. vain kannustettu jatkamaan valitsemallani tiellä.

omalta kohdaltani hienointa oli toteamukseni siitä, että tätä on kai ammattilaisuus: suurin onnistuminen tapahtuu tärkeimmän ponnistuksen kohdalla. ei tarvitse selitellä, että eilen tää meni vielä ihan hyvin tai että kyllä mä vielä kotona osasin.

kiitos.


Tiina kirjoitti 24.08.2009 - 11:56
Huippua ja Onnea! Olisinpa ollut paikalla.
Paula kirjoitti 24.08.2009 - 12:30
Yhdyn edelliseen kommentoijaan.
Kirsi W kirjoitti 24.08.2009 - 13:07
Onnea! Mahtavalta kuulostaa!
Jenni kirjoitti 24.08.2009 - 15:09
Huippua! Onnea! Mulla nous ihan karvat pystyyn kun eläydyin mukana tekstiä lukiessa.
Pauliina kirjoitti 25.08.2009 - 10:53
Se oli niin hienoa, että vasta hiljoksiin eilispäivän aikana jalat alkoivat hipoa maan pintaa. Kiitos Ilona.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code